torstai 12. heinäkuuta 2012

Kesävaatteita


Minulla ihan hävetti kun Peukussa yksi kaveri kysyi, että olenko paljonkin tehnyt tytölle vaatteita itse. Hävetti myöntää etten ainuttakaan. En tykkää tehdä lastenvaatteita kun koskaan ei oikein satu koko kohdalleen. Aina pitää jotain kohtaa muokata. Nyt kuitenkin päätin kokeilla ja innostuin!  Tulette tosiaan huomaamaan että kaavojen koko merkinnöillä ei ole mitään tekemistä todellisen koon kanssa.

Ompeli tytölle mekon Ottobreen 3/12 Hopscotch ohjetta yksinkertaistaen. Mekko on tehty 92 cm kaavalla puolen sentin saumavaroilla ja istuu kuin nakutettu meidän 82 senttisen (86 senttisiä vaatteita pitävän) tytön päälle! Pallokangas on minun vanha t-paita ja resorit äidin varastoista. Nyt uskallan ommella noita Hoops-paitoja vähän kalliimmistakin kankaista!

Tässä tunikassa kaavana Ottobreen Teekannutunika. Tästä tuli aivan valtava vaikka tein 80 senttisen kaavalla. Äitini joutui fiksailemaan tuota päänympärystää että näyttää edes joltain päällä. Noh, ihan hyvä kotimekko tuli. 

Ja kaveriksi Sortilege- leggarit OB 1/11. Kaava 80 senttinen enkä laittanu mitään rypytyksiä. Lahkeiden pituuden tarkistin vanhoista housuista. Näistä ei tullu sellaiset ihoa nuolevat vaan juuri sopivat.


Itselle olen ommellut trikoomekon (SK 4/12, koko 34) ja joogahousut (SK 1/12, koko 32). Mekko on ok. En tykkää kun nuo kietaisuosat ovat tuossa irrallaan, olisi pitänyt ommella ne alaosaan kiinni. Mutta ihan kiva kaava.

Joogahousujen ompelun meinasin lopettaa kesken kun näytti niin hirveiltä, mutta näistähän tuli ihan hauskat!

Nyt sais se kesä tulla!

Terveisin, Kaisuliina

2 kommenttia:

  1. Ihanat nuo joogahousut! Täytyy kyllä itsellekin testata tuota kaavaa :) Ja rohkeasti vaan niitä lastenvaatteitakin tekemään. Se on niin mukava katsoa kun lapsi leikkii itsetehdyt vaatteet päällä :)

    VastaaPoista
  2. Aikuisen mekko on kyllä hyvännäköinen, kangaskin sopii tuohon malliin kuin nakutettu. Mutta kyllä pikkutytön mekko on myös kivannäköinen.

    VastaaPoista