keskiviikko 5. elokuuta 2015

Vanhasta uutta ja valkoista

Pensseli on heilunut jälleen.  
JDL maalia kulunut rutkasti.
Kohteena pikkutöppöset ja vanha puuovi.

Kenkien pinta sai ylleen vähän muutakin kuin maalia

Tässä töppöset ennen käsittelyä.

Ovi valmiina :)
Puuovesta poistin ensin vanhat maalikerrokset, joita oli ainakin kolme. Kuumailmapuhallin ja metallilasta olivat oiva apu. Ja sen verran kuivia kesäpäiviä oli, että sain sen homman tehtyä pihalla.
Sitten hionta, pesu, pohjamaalaus ja kolme kerrosta kalkkimaalia pintaan ja lopuksi vahaus. 

Ovi on siis ainakin toistaiseksi osa makuuhuoneen sisustusta. Vanha sepän takoma avain löytyi huuto.netistä ja puukyltti on äitienpäivälahja pojaltani. 

Kahvan otin kokonaan pois. sillä se oli mielestäni liian uuden näköinen. Eli hakusessa on vielä vanha kahva tähän =).

Tuunausterkuin, annakaisa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti