lauantai 28. heinäkuuta 2012

Kassit

Siirsin ompelukoneen ja saumurin pihalle, kun oli niin nätti ilma eikä itikoita ollut haitaksi asti.


Ja sitten kassien ompeluun. Hankin itselleni syksyllä pesuvillaa Peukusta ajatuksena tehdä kukkasin koristeltu kassi (Peukku-opella oli upea sellainen =)  )   Ensin ajattelin tehdä sellaisen peruskassin, mutta sitten halusin kokeilla jotain muuta.
Tein mielikuvan pohjalta kaavat (olin nähnyt jossain kirjassa jotain samantyyppistä) ja kokeilin niitä ensin puuvillakankaaseen.  Koristeeksi vähän pitsiä ja kangasruusu ja koekappale oli tehty.


Sitten varsinaisen villakankaan kimppuun. Kun kaavat olivat kerran käyttökelpoiset uskalsin leikata arvokkaampaakin kangasta. 
Kukkaset olin virkannut jo viimevuoden puolella valmiiksi. Alkuperäisiin suunnitelmiin kuului laittaa kukkasia enemmän, mutta tähän  malliin riittää nuo kolme aivan hyvin. Jäipähän koristeiksi tuleviin kasseihin...
Halusin tuollaiset pitkät "kahvat" jotka saa olkapäälle, mutta sehän on vaan makuasia ,näissä toimis varmaan lyhyemmätkin.


Tuo villakangaskassi näyttää kuvassa ikävästi toispuoleiselta, mutta onneksi se ei oikeasti ole ,sillä silloin sitä odottaisi purkutuomio =).


             
Olen sellainen Kassi-Alma, jolla ei ole koskaan liikaa pussukoita, kasseja tai laukkuja =)

Terkuin, annakaisa

1 kommentti:

  1. No tässä on jo asennetta! Voi mikä kesäfiilis olis ommella ulkona!
    Ihanat on kummatki kassit! Mullakin olis vaikka kuinka monta ideaa kasseihin.

    VastaaPoista